Sunday 2 February 2014

Tea party cookies


Pikkuleivät+pikeerit+tyllat=kohonnut verenpaine.

Melkein vuoden päivät kaikki välineet pölyttyivät laatikossa suivaannuttuani ensimmaisiin pikeerituherruksiini (pöllöjä ja ystävänpäiväkirjeitä), kunnes oli "pakko" aloittaa pikeeriharjoittelut uudelleen PipariBattlen takia (hyvä tekosyy). Lukuisat youtube videot, blogipostaukset ja noin 15 koristeltua reenpuolikasta auttoi jo pääsemään vähän kärrylle miten koko pikeerihomma toimii. Ja itseasiassa sai aikaan pienoisen innostuksen kipinän pikkuleipien koristeluun. Lumisen rekimaiseman koristelun lomassa, innostuneena tein myös muutaman koristeellisen pikkuleivän Koristeelliset kakut- lehden kisaan. Tämä olikin hyvä veto, sillä jo useamman viikon ajan pöydän laidalla on keikkunut upo uusi Kitchen Aid yleiskone. Sillä olen ehtinyt veivaamaan monet leivät ja kakut (joista suurin osa on valmistunut pimeään ilta-aikaan ja jäänyt kuvaamatta. Olin kyllä onnesta mykkänä ja huuli hämmennyksestä pyöreänä kun kisan voitin, palkinto oli niin mahtava. Enpä olisi vuosi sitten uskonut ikinä saavani niin näpsäkkää pikeerikoristelua aikaan, että kehtaisin seemmoisella mihinkään kilpailuun osallistua. Tämä tarina siis opettaa, että vanha koira voi oppia uutta ja tärisevät kädetkin tasaantuu kun tarpeeksi pursottelee. 

6 comments:

  1. Nämä on upeita ja ääneni sait kyseisessä kisassa :)

    ReplyDelete
  2. Onneksi olkoon voitosta! Mahdottoman hieno teesetti, vau!

    ReplyDelete
  3. Ihan mielettömän upeat keksit!! Eksyin tänne muutaman mutkan kautta, ja ihana ihana blogi sinulla! :)

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...