Thursday 28 November 2013

Vapaaehtoisten päivä 2013 - miten me jokainen voisimme auttaa?


Hoitopentu Cora nauttii täysin siemauksin entisen kodittoman kissan Misun hellyydestä

Uskoisin että aika moni meistä miettii jossain vaiheessa elämää, miten voisi auttaakseen hädässä olevia. Itsekkin olen tätä monesti pohtinut, mutta asia jäi mietinnän asteelle lähinnä sen takia, että en keksinyt tapaa miten auttaa. Onneksi nykyään vapaaehtoistoimintaa on lähdetty tuomaan lähemmäksi meitä maija meikäläisiä mm. helpottamalla sen oman vapaaehtoistoiminnan kohteen löytämistä. Toiminta Suomi-palvelu on täynnä erillaisia vapaaehtoistyömahdollisuuksia ympäri Suomea, sieltä löytyy sekä pidempi että lyhempiaikaisia mahdollisuuksia tehdä hyvää toisille.

Lisäksi joulukuun alussa 4.12. vietetään Suomessakin kansainvälistä Vapaaehtoisten päivää. Vapaaehtoisten päivän ympärille on rakennettu Vapaaehtoisten päivä-kampanja bloggaajille, jossa haastemeemin lailla me bloggaajat haastamme toinen toisiamme osallistumaan vapaaehtoistyöhön ja kertomaan hienoista kokemuksistamme lukijoillemme.

Vapaaehtoistyö lähellä sydäntäni ja osa päivittäistä elämääni, joten olin todella iloinen ja otettu kun sain haasteen osallistua tähän kampanjaan ja kunnian potkaista käyntiin tämän tärkeän haasteen. Olen aiemmissa postauksissani vähän jo kertonutkin omasta vapaaehtoistyöstä kodittomian eläinten parissa, mutta nyt siitä vielä vähän enemmän. Haluan tällä kertomuksellani valoittaa mitä kaikkea erillaisia tehtäviä voikaan kuulua vapaaehtoistoimintaa ja kannustaa ihmisiä miettimään olisko mahdollista siihen omaan arkeen ujuttaa jotain, vaikka pienimuotoistakin, toimintaa muiden hyväksi.

Ensimmäinen hoitolainen, nykyinen meidän oma kissa Misu
Oma vapaaehtoistyöni

Itse olen siis mukana Rekku Rescue ry:n toiminnassa. Rekku Rescue ry auttaa kodittomia kissoja ja koiria Suomessa sekä Virossa. Tällä hetkellä pääpaino on kuitenkin Suomalaisten kodittomien kissojen parissa. Viime vuonna uuden kodin Rekku Rescuen kautta löysi 375 kissaa ja 274 koiraa. Suomen eläinsuojelu yhdistys arvioi että Suomessa hylätään tai lopetetaan ihmisten piittaamattoman toiminnan seurauksena jopa 20 000 kissaa vuodessa, joten työnsarkaa riittää.

Kodin saanut hoitokissa Juulia

Kodin saanut hoitokissa Frans
Oma vapaaehtoistyöni alkoi sillä että kerran kuussa osallistuin Rekku rescuen miittiin jossa askartelimme tuotteita varainkeruuta varten. Siis yksi ilta kuukaudessa, ei vielä mitenkään suuresti aikaa vievää, mutta kuitenkin tärkeä apu yhdistykselle. Näihin miitteihin on kaikki tervetulleita, minäkään en ketään tuntenut kun paikalle ilmestyin, mutta tupa on täynny iloisia ja lämpiä ihmisiä joten ei siinä kauaa ehtinyt tuntea oloansa vieraaksi :) 

Kodin saanut hoitokissa Smirre
Kun omasta kissavanhuksesta aika jätti, niin aloitin toimimaan kissojen kotihoitajana. Eli meille tuli asumaan koditon kissa siksi aikaa, että sille uusi koti löytyi. Tällä hetkellä meillä on kotona menossa hoitolainen numero 7, mutta eräälläkin meidän yhdistyksen kotihoitajalla on ollut jo 600 hoitolaista. Rekku Rescuella ei siis ole "kissataloa" jossa kissat olisivat häkeissä, vaan kaikki kissat ovat hoidossa kodeissa meidän kotihoitajien luona. Kotihoitajista on krooninen pula, eli jos sinä haluaisit harkita kotihoitajuutta, siitä löytyy lisää tietoa täältä (ja totta kai minultakin voi kysyä lisää). Omista hoitolaisistani kerron lisää Marian pieni kissahoitola-blogissa ja Facebookissa.

Kotia etsivä hoitolainen Misukka
Kotihoitajuuden lisäksi olen aika monen Rekuilla olevan kissan varaajana, eli kissoista kiinnostuneet ihmiset soittavat minulle, minä haastattelen heidät ja toimin välikätenä kyselijän ja kotihoitajan välillä. Tämäkin on aikaa vievää puuhaa, sillä haluamme varmistaa että kissalle löytyy elinikäinen koti. Kriteerit kodeille on siis tarkat, mutta ei mahdottomat :) 

Uuden kodin löytänyt Rölli, jonka varaajana olin ja josta kävin kuvia näpsimässä sivuillemme.
Kotihoitajuus, varaajana olo, ei lista tähän lopu :D Rekku Rescue tekee yhteistyötä kissaklinikka Felinan kanssa ja yhdistyksellä onkin vakio päivä melkeinpä joka viikonloppu jolloin Felinassa hoidetaan vain Rekkujen kissoja. Kaikki rokotukset, tarkastukset, sterilaatiot ja varhaisterilaatiot hoidetaan siis yhtenä päivänä viikossa. Varsinkin kesäisin tupa on aikalailla täynnä kun pieniä pentuja on kuljetusboxit pullollaan. Minun osuus tässä hoitopäivässä on toimia hoitajana eläinlääkärin apuna. Meillä on pieni porukka vapaahetoisia jotka kukin vuorollaan viettävät päivän hoitajana. Avustamme sterilointileikkauksissa leikkaussalissa, valvomme leikkauksista heräämistä, valmistelemme kissat leikkauskuntoon, autamme tutkimuksissa, rokotuksissa ja sirutuksissa sekä teemme näistä paperityöt. Kukaan meistä ei ole eläintenhoitaja koulutukseltaan, mutta eläinlääkäri kouluttaa meitä ja me "hoitajat" sitten koulutamme uusia. Tämä on yksi tehokas tapa säästää Rekkujen eläinlääkäri kuluissa.

Eräs sunnutaiaamu kissaklinikka Felinassa

Lisäksi Rekut on paljon mukana eri tapahtumissa kuten esim juuri olleilla Elma-messuilla. Nämä tapahtutumatkin pyörii vapaaehtoisvoimin, tarvitaan autokuskeja tavaroiden siirtämiseen, tapahtumapöytien kasaajia, arpoja ja tuotteiden myyjiä ja niitä askartelijoita jotka tekevät tuotteita myyntiin. Kaikenlaista siis. Lisäksi välillä pidämme kahvipuffettia tapahtumissa joten niihin on sitten mahdollisuus leipoa kaikenlaista (mokkapalat on ehdoton  hitti :)).

Nyt on siis omat hoitolaiset hoidettu, kissankyselijöiden kans juteltu, Felinassa ja messuilla oltu, mutta vielä yksi tärkeä homma on jäljellä. Kissojen kuvaus, kohtuu kameran omistavana käyn kuvailemassa muilla hoidossa olevia kissoja jotta niistä saataisiin edustavia kuvia meidän sivuille. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta satsata kuvauskalustoon niin tälläkin tapaa voi auttaa kodittomia kisuja. Kivat kuvat ja tarinat kotia etsivistä kissoista auttaa kodin löytymisessä kummasti.

Kodin löytänyt Julle. Olin myös Jullen varaajana ja valokuvaajana.
Kodin saanut Luru jota kävin kuvaamassa
Mitä sinä voisit tehdä? 

Kynsitaiteilija Mira pisti oman miniputiikin pystyyn Elma messuilla ja keräsi rahaa Rekuille lakkaamalla kynsiä
Minulla aikaa riittää, joten ehdin puuhailemaan kaikenlaista, mutta ei sen vapaaehtoistoiminna tarvitse olla paljoa aikaa vievää. Kerran kuussa osallistuminen askarteluiltaan, silloin tällöin leipominen kahvipuffaan, muutaman kissan kuvaaminen tai vaikka autokyydin antaminen messuille ei vielä kenenkään aikatauluja räjäytä, mutta vapaaehtoisvoimin toimivalle yhdistykselle nämä ovat kultaakin kalliimpia apuja. Eri järjestöillä on varmasti erillaisia lyhytkestoisia tehtäviä joihin voi osallistua. Jos aikaa ei kertakaikkiaan löydy niin jokainen hyväntekeväisyysjärjestö kaipaa myös rahallista apua, antamalla lahjoituksia tai liittymällä kannatusjäseneksi voi auttaa rahallisesti. 

Toivottavasti meistä jokainen miettii uudemman kerran voisiko käyttää omaa aikaa tai varoja muiden auttamiseen. Toiminta Suomi- palvelu on hyvä paikka lähteä etsimään sitä omaa vapaaehtoistoiminnan kohdetta. Ja Vapaaehtoisten päivä-facebook sivuilta löytyy paljon hyvää tietoa ja kokemuksia vapaaehtoistoiminnasta.

Minulle vapaaehtoistyö on tuonut elämään paljon uusia positiivisia asioita, olen saanut uusia ystäviä, oppinut paljon uutta, saanut kokemuksia joita ainoastaan vapaaehtoistyön kautta olisin voinut kokea ja ennen kaikkea olen saanut paljon iloa siitä, että voin tehdä jotain hyvää apua tarvitsevien hyväksi.

Pienistä puroista syntyy suuri joki. Minun blogistani haaste lähtee nyt Turun suunnalle, ihanaan Mama's diary-blogiin.

 Yhteistyössä:




No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...