Wednesday 21 November 2012

Kuistan suklaakakku



Jokin aikaa sitten sisareni oli kyläilemässä ja kun asunto on täynnä herkkusuita niin mitä siitä seuraa? Suklaakakku! Totta kai. Olin aiemmin nähnyt Kuistan blogissa ihanan suklaakakun ja sellaistahan sitten piti pikkusiskolle tehdä. Tein pohjan illalla ja ei sitten maltettu odottaa seuraavaan päivään (ja parempaan valoon) kuorruttamista joten iltamyöhäsellä otetut kuvat ei aivan tee oikeutta kakulle. 

Ohje löytyy siis täältä.

Pohja (kahteen 11 cm kakkuvuokaan tai yhteen 20 - 24cm kakkuvuokaan)
4 kananmunaa
1,5 dl hienoa sokeria
1 rkl sulatettua voita
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
0,5 tl leivinjauhetta

Täyte ja kuorrute (yhteen 11 cm kakkupohjaan)
100 g normaalisuolaista voita
150 g mascarpone tuorejuustoa
150 g tummaa suklaata
(tomusokeria)

Pohjaa varten vaahdota kananmunat sekä sokeri paksuksi vaahdoksi. Lisää sulatettu voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi vaahdon joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi nuolijalla käännellen ja kaada leivinpaperilla vuorattuun kakkuvuokaan. Paista uunissa 175 asteessa 30 - 40 minuuttia. Jäähdytä pohja omassa vuoassaan kuvun alla jolloin se säilyy hyvin kosteana. 

Valmista täyte. Vaahdota sähkövatkaimella voi pehmeäksi. Lisää joukkoon mascarponejuusto. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa ja lisää täytteeseen. Sekoita tasaiseksi. Lisää halutessasi tomusokeria. 

Leikkaa pohja 3 - 4 osaan, riippuen pohjan korkeudesta. Kostuta halutessasi. Levitä täytettä pohjan väleihin sekä kakun pinnalle. Koristele kakku lopuksi haluamallasi tavalla. 




ps. Jotta kuorrutteesta olisi saanut ulkonäöltään samantapaisen kun Kuistalla niin kuorrutetta olisi pitänyt jäähdyttää hetki. Me malttamattomat sutastiin se kakun päälle saman tien. 

2 comments:

  1. Aivan vesi tulee kielelle :) ihana suklaakakku!

    ReplyDelete
  2. Kiitos tästä ohjeesta! Olen etsinyt suklaakakun ohjetta jota tarjoisin itsenäisyyspäivänä ja tässähän se nyt on! :)

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...